Rahula valittiin vuoden kyläksi maakuntahallituksen kokouksessa 17.8. Valinta perustuu Järvi-Suomen kylät ry:n eli Jäskyn esitykseen. Tiedotustilaisuus asiasta järjestettiin heti kun valinta oli tehty ja asia sai ansaittua julkisuutta lehdissä ja radiossa.
Mikkelin läänin ja Etelä-Savon Vuoden kylä on valittu joka vuosi vuodesta 1989 alkaen. Viime vuonna palkittiin Pieksämäen Siikamäki-Peiposjärvi, joka sitten valittiin myös valtakunnalliseksi Vuoden kyläksi.
Vuoden kylä palkitaan Etelä-Savon kyläpäivässä 19.9. Rantasalmen Luontokeskus Oskarissa.
Rahula on ilmoitettu mukaan myös valtakunnallisen vuoden kylän valintaan.
Perustelut Rahulan valinnalle:
1. Kylän yhteistyö toimii. Rahulan kyläyhdistyksenä toimiva Norolan Nuorisoseura ry ja kylän muut järjestöt sekä yritykset järjestävät yhdessä tilaisuuksia ja muuta toimintaa. Yhteistyössä on mukana Rahulan seudun maa- ja kotitalousseura, vanhempainyhdistys Itu ry, metsästysseura Erä-Ässät ja muita järjestöjä sekä Mikkelin kaupunki ja Paukkulan Suomen nuoriso-opisto.
2. Kyläläiset ja kaupunki huolehtivat kyläkoulusta. Sen yhteyteen on rakennettu Rahula-sali jossa järjestetään liikuntaa ja muuta ohjelmaa joka ilta. Kyläkoulun 90-vuotisjuhlien yhteydessä elvytettiin kylän teatteritoimintaa ja valmistettiin näytelmä kylän historiasta. Koulun ympäristön ja 5-tien liikenneturvallisuuden puolesta tehdään jatkuvasti työtä.
Koulun 90-vuotisjuhliin vuonna 2007 kutsuttiin koko kylä mukaan. Mylläkkä-teatteri esitti Rahulan Tähti -näytelmän, joka oli varta vasten tehty koulun uuden historiikin pohjalta. Ohjelmassa oli myös teemapäiviä, taikuri ja disco-ilta.
3. Toiminta on monipuolista - liikunnasta taidepolkuprojektiin. Suuri osa kylän asukkaista kuuluu nuorisoseuraan ja muihin järjestöihin ja ottavat osaa liikuntaryhmiin, kerhotoimintaan ja tapahtumiin. Tapahtumat järjestetään yhdessä ja tämä on luonut kylään hyvän ja sopuisan ilmapiirin.
Kylätoiminnassa pyritään hyödyntämään asukkaiden ja järjestöjen osaamista. Rahula-salissa järjestetään monipuolista ohjelmaa joka ilta: lentopalloa, salibandya, voimistelua jne. Hiihtokisat ja lasten yleisurheilukilpailut järjestetään vuosittain.
4. Kylä kasvaa. Kylään muuttaa erityisesti lapsiperheitä, aktiivisuus on selvästi lisännyt kylän vetovoimaa.
Tiedotustilaisuus oli kerännyt kouluun luokan täyteen eri järjestöjen edustajia ja kaikenikäisiä kyläläisiä.
Juttua ja kuvia Vuoden kylän tiedotustilaisuudesta
Sinun tulee olla Maaseutukaupunki Mikkeli:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity verkostoon Maaseutukaupunki Mikkeli